Välillä tulee ihan surku marraskuuta, joka tuntuu olevan yhtä epäsuosittu ja pelättykin kuin kouluhammaslääkäri aikoinaan ("tiedän paikan kamalan..." jne).
Me ihmiset ollaan toki tässäkin suhteessa erilaisia, mutta omalla kohdallani marraskuu saa samanlaisen mahdollisuuden kuin kaikki muutkin kuukaudet, eikä mitään omaan normaaliin elämääni kuuluvaa jää ainakaan äkkiseltään ajateltuna tekemättä siksi, että suurimman osan päivästä on pimeää. Itseasiassa tuntuu käyvän melkeinpä päinvastoin ja välillä iskee runsauden pula, kun mietin mistä puuhasta milloinkin aloittaisin.
Kaikenlaiseen jonninjoutavaan, mutta just siksi niin mukavaan näpertelyyn on nyt niin hyvät mahdollisuudet, kun tulee vietettyä aikaa enemmän sisällä kuin ulkona. Joskaan en ulkoiluakaan jätä väliin. Heijastinhenkselit roikkuu sitä varten ovensuussa, että ne saa siitä kätevästi vedettyä päälle, kun lähtee lenkille. (Toki meillä on täällä valaistusta toisin kuin ihan syvällä maaseudulla, jossa voi olla todellakin pimeää-pimeää, eikä välttämättä siksi niin inspiroivaa tai turvallistakaan ulkoilua ajatellen).
Nyt kun töitä on ollut tavallista vähemmän, on jäänyt enemmän aikaa myös säännöllisille liikuntaharrastuksille, joista olen elvyttänyt ikivanhan, vuosikausia katkolla olleen vesijumpan. Siihen(kin) on täällä huippuhyvät mahdollisuudet peräti neljä kertaa viikossa (en silti neljää kertaa käy). Lisäksi olen ottanut maanantaisin ja perjantaisin ohjelmaan 55+ -ikäisille räätälöidyt ryhmäliikunnat. On ollut tosi kivaa, eikä ollenkaan niin iisiä kuin miltä ehkä kuulostaa. En edes tiedä miksi itsekin ajattelin alunperin, että on varmaan semmoista kevyttä venyttelyä vaan. Ei ole. Kunto nousee vähän kuin varkain ja liikkuvuuskin lisääntyy. Jälkimmäisen suhteen olen joutunut toteamaan olevani paitsi toispuoleisesti jäykkä, myös porukan kankeimpia, vaikka itse olen pitänyt itseäni ihan kohtuunotkeana.
Alunperin oli tarkoitus mennä Tampereelle, jossa olisin halunnut käydä Käsityömessuilla, mutta ne vähät hotellihuoneet, joita vielä oli jäljellä, oli niin järjettömissä hinnoissa, että yhden yön hinnalla oltiin kaksi Vierumäellä ja syötiinkiin samaan rahaan.
Paluumatkalle piti lähteä sunnuntaina "hyvän sään aikana". Melkein siinä onnistuttiinkin, mutta aika kuumottavaa oli kitkarenkaillakin, kun alijäähtynyt vesi teki teistä ihan hitsin liukkaita. Olen aina ihan hermona ensimmäisillä liukkailla, vaikken edes itse ajanut.
Ukkeli puolestaan hermostuu omaan näkyvään hermoiluuni, joten koitin olla ihan hiljaa ja hengittämättä vaan. Senkin mies kyllä huomasi.
Hankalin osuus tässä on valita sellainen Piltti, jota pystyn myös syömään :). Ruokaisat mössöt ei oikein nappaa, mutta marjaisat vaihtoehdot menettelee.
Vessa- ja talouspaperirullien hylsyt ei välttämättä kuulosta kovin hohdokkaalta materiaalilta, mutta niistäkin on tullut näprättyä kaikenlaista. Halpaa huvia, vaikkei lopputulokset ikinä päätyisikään roskista pidemmälle.
Kylppärissä on parhaillaan tekeytymässä paperimassaa, josta koitan muotoilla jonkun kulhontapaisen.
Kaikenlaisia keramiikkajuttujakin on tullut uunista ulos ja toiveissa on, että saisin niistä kasattua oman koosteen. Ihan vaikka vaan itseäni varten, mutta toki kiva, jos tekeleeni jotakuta muutakin kiinnostaa tai peräti inspiroi.
Nyt kuitenkin kirjoittelen tätä ihan vaan välttääkseni hommaa, jolle on kohta jo pakko tehdä jotain.
Kävin nimittäin elokuun lopulla varaamassa kirppispöydän, josta ei ollut viime viikkoon mennessä kuulunut vielä mitään, mutta pari päivää sitten sain tiedon, että tulevana sunnuntaina olisi viimein pöytä vapaana. Sattuu vähän hankalaan saumaan, koska olen maanantaiaamuna lähdössä neljän päivän työmatkalle (pari päivää junassa ja pari perillä). Joudun siis siedättämään itseäni sillä tiedolla, etten pysty sinä aikana pitämään pöytääni järjestyksessä tai lisäilemään tavaraa. Kovin vaikeaa, koska itselleni siisti ja sopivan väljä, mutta silti riittävän runsas pöytä on kaiken a ja o. En silti siirtänyt pöytävarausta eteenpäin, koska nurkissa pyörii edelleen kaikenlaista tähän sesonkiin sopivaa ylimääräistä lyhtyä sun muuta kausivaloa, joista on nyt mahdollisuus päästä itse eroon ja samalla ilahduttaa jotakuta toista halvan löydön muodossa.
Ainuttakaan hintalappua en vaan vielä ole tehnyt ja niiden suhteen tulee taas viime hetken hoppu niinkuin aina. Mutta kyllä se siitä, kun on pakko.
Marraskuu alkaa olla lopuillaan ja enää alle kuukausi, kun alkaa taas päivä pitenemään. Hitaasti mutta varmasti.
Ja jos joskus meinaakin hetkellisesti masentaa, muistan marraskuussa syntyneen ystäväni sanat "Jos ei olis marraskuuta, ei olis minuakaan". Ja se olisi sääli se. Koskee kaikkia muitakin saman kuun synttärisankareita.