MAAILMANLOPUN LAMPUT

Rakeisen kuvan lentävää lautasta muistuttava esine on kovan onnen kuuppa. Tai oikeastaan kovan onnen kuupan onnekkaampi kaveri.

Itkuhan siinä meinasi tulla, koska tiesin, että samanlaisia valaisimia ei enää saa. Ja ukkelikin vaan jatkoi siivoamista muina miehinä, eikä näyttänyt olevan moksiskaan. Rapatessa roiskuu kuulemma ja sillälailla. Että "olisko sitä parempi sitten kumminkin vaan maata sohvalla, niin pysyy lamput ehjinä?" Oli ihan siinä kinttaalla, ettei saanut siitä ehjästä kuupasta päähänsä, mutta päätin vaieta ja poistua paikalta.

Ja mitä tekee mies? Siivoaa ensin loppuun, keräilee lasinkappaleet mukaansa ja häipyy johonkin. Ja tullessaan sanoo, että homma hoidossa.

Oli käynyt lamppukaupassa kertomassa omistajalle (nainen), kuinka oli siivotessaan vahingossa rikkonut lampun ja nyt vaimolla on paha mieli, vaikka hän vaan hyvää tarkoitti sillä lattianpesulla.. Ja mitä tekee omistaja? Tilaa Italiasta uuden kuupan ILMAISEKSI, koska onhan se nyt niin, ettei SIIVOAVAA MIESTÄ voi syyllistää.... "Aiai ja voivoi ja olispa mullakin tollanen, mutta kun ei" on jo tullut itselleni tutuksi muitten naisten suusta kuultuna. Ja mikäs siinä. En valita :).

Vaan ei ollut valaisimella tulevaisuutta, koska meni uudelleen säpäleiksi joitakin vuosia myöhemmin, kun vanhempi poika oli yhtenä viikonloppuna järjestänyt kavereittensa kanssa "Maailmanlopun bileet". (Pikkuveljensä ehkä hivenen väritetty näkemys asiasta).

Ei ollut kuitenkaan bilettäjiä syyttäminen, vaan valaisimen kehnohkoa sijoittelua. Oma porukka siihen oli jo tottunut, että meillä on nykyään pienempi pöytä, joka kaiken lisäksi on poikki- eikä pituussuunnassa niinkuin sen yläpuolella roikkuvat lamput edelleen. Joten ei siihen muuta tarvittu kuin se, että yksi pojista nousee tuolista ylös ja saa kuupan päähänsä. Ja taas jäi lasi kakkokseksi. Onneksi..

Tilanne jälkeen maailmanlopun bileiden. 

Muutama vuosi on nyt menty eriparivalaisimilla, kun en ole onnistunut löytämään mitään riittävän mieluisaa tilalle. Etenkin kun ollaan jo totuttu siihen, että aamun lehdet luetaan kirkkaassa tuplavalossa.




Tästä kylästä ei saanut päivänvalolamppuja, joten tilasin kuvan ledit netistä. Muistaakseni Valotorni-nimisestä verkkokaupasta.

Kelvineitä on 6000K eli valo on todellakin yhtä kirkasta kuin päivänvalo parhaimmillaan. (Normi hehkulampun kellertävä valo on 2700 Kelviniä, jos siihen haluaa verrata, vaikka alkaa vissiin olla yhtä vanhanaikaista kuin eurohintojen kääntäminen markoiksi, mitä itse harrastan välillä edelleen). Ja tehoja näissä ledeissä on peräti 1055 lumenia, kun vanhan ajan 60W hehkulampun valoteho on 710 lumenia. Ei tarvi aamulla pimeässä suunistaa, kun räpsäyttää keittiössä valot päälle. Tulee päivä kertalaakista. (Ja jatkuu yleensä tasan siihen asti, kun avaa verhot ja kohtaa pimeän totuuden ulkopuolella).

Viime viikonloppuna päätin kuitenkin, että nyt saa riittää valaisimen väistely ja eriparisuus, ja pyysin miestä hajottamaan sen toisenkin varjostimen. Ei kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä, että hajoaa koko höskä, vaan irrotteli kuupan kärsivällisesti. Jäljelle jäi siis toinenkin tuollainen pelkkä vekkimäinen sisäosa, joka on omasta mielestäni nätti niin sen sileän lautasen kanssa kuin ilmankin.

Leveän osan poistamisen jäljiltä jäi kuvan mukainen rako, jota ei saanut kierrettyä kiinni, mutta siihen löytyi nollaeuron ratkaisu puuhelmikokoelmastani.

Aikas kivat tuli, vaikka itse sanonkin. Jos unohdetaan hitusen kyseenalaiset ripustusmenetelmät katossa, mutta ne hoitelen sitten myöhemmin.

Joskus jahkailu kannattaa. Säästyy rahat, kun aikansa tuijottelee ja ratkaisu löytyykin valmiina. Eikä tarvinnut tinkiä valotehosta.