Luin tässä taannoin jostain artikkelista, että "Kansalaisopiston kursseille osallistuminen tekee ihmisistä keskimäärin onnellisempia", ja vaikken muitten puolesta voikaan puhua, omalta osaltani olen valmis allekirjoittamaan väittämän samantien.
Syksyllä aloittamani keramiikkakurssi on tuonut pimeisiin ja ankeisiin maanantai-iltoihin uutta mielekästä sisältöä ja käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. Eli justiin sitä onnellisuutta vissiin. Ihan hitsin kivaa, vaikkei läheskään aina kaikki ole mennyt löyhien ennakkosuunnitelmieni mukaan, vaan savi on päätynyt myttynä takaisin kylmäkaappiin odottelemaan seuraavaa kertaa, kun parituntinen on huvennut pilalle menneisiin yrityksiin. Useimmiten lopputulos kuitenkin yllättää positiivisesti.
Lupasin leipoa kakun, jos näistä pikkulautasista tulee sellaisia kuin olin niistä toivonut tulevan. Ja tulihan niistä (jess!), mutta kakkuhankkeen hautasin, koska surkeana leipurina en sittenkään halunnut kiusata itseäni jollain, mistä en oikeasti tykkää sen enempää kuin niistä kakuistakaan, joten päätinkin tehdä puolukkajäädykettä. Ihan vaan sillä, että tykkään puolukoista ja ajattelin jäädykkeen näyttävän lautasilla kivalta ja hyvällä säkällä maistuvan sitäkin paremmalta, niinkuin ilokseni tekikin. Ihanan raikasta.
Eniten aikaa käytin löytääkseni riittävän yksinkertaisen reseptin, joka on edellytys kaikelle, mitä keittiössä teen. Ja lopulta sellainen Valion sivuilta löytyikin. Niin simppeli, ettei simppelimpi ja onnistumisvarmempi voi olla. Lisään sen tuonne loppuun.
Kuvat voisi laittaa "näin huijaan somessa"- otsikon alle, koska saattaa näyttää siltä, että kyseessä on pöydän ja pöytäliinan päälle tehty kattaus. Ja piti kyllä ollakin, mutta koska ainut paikka, johon luonnonvalo edes vähän osui, oli olkkarin lattia, levittelin sinne pellavaisen torkkupeiton ja tuon kirppikseltä taannoin ostamani lankkutarjottimen, ja polvillani siellä sitten kameran kanssa konttasin.
Näille pikkulautasille on samaan tunnistettavan kuvionsa pohjalta "Helmi-sarjaksi" nimeämääni sarjaan tulossa jatkoa ainakin juustotarjottimien muodossa. Niitä on pari kappaletta parhaillaan odottamassa pääsyä raakapolttoon, jonka jälkeen lasitan ne ja sitten ne vielä poltetaan kertaalleen korkean polton uunissa.
Melko pitkäjänteistä puuhaa siis, ja koska kurssipäivä on vain kerran viikossa, menee kaikkien vaiheiden läpikäymiseen kuukausi tai enemmänkin, jos tekee jotain isompia ja kauemmin esikuivumista vaativia juttuja.
Toiselle, tai oikeastaan ihan ensimmäiselle tekemälleni uniikkien kappaleitten sarjalle annoin nimeksi "Kuro". Sen tähänastiset valmiit osat ovat tässä:
Kipot tai kulhot tai mitä ne nyt sitten onkaan, ovat todellisuudessa pienempiä kuin kuvassa näyttää.
Antamani "Kuro"-nimi tulee vaalean lasitteen päällä käyttämästäni kuroutuvasta lasitteesta, joka käyttäytyy vähän miten sitä huvittaa, ja siitä tulee mielestäni justiin ihanan rosoinen ja eläväinen fiilis yhdistettynä noihin tarkoituksellisesti vähän muotopuoliin muotoihin.
Vaikka lasitetta laittaisi mielestään joka astiaan saman verran, se kuroutuu silti ihan arvaamattomasti. Liikaa, liian vähän, sopivasti tai ei ollenkaan. Tässä alla vasemmalla kuva yhdestä versiosta, joka alkoi jo ennen uuniin menoa liikehtiä niin runsaasti, että osa palasista irtosi uunissa kokonaan. Siitä ei tullut yhtään kiva, vaan ruma.
Oikealla kuva jo vähän edistyneemmästä kulhomuotoilusta. Ei siitäkään mikään säännöllinen tule, mutta tasaisempi kuitenkin kuin ihan ensimmäisistä, jos vaan säilyy reunat ehjinä, eivätkä halkea niinkuin voi vielä käydä.
Tässä näkyy vielä noita eri tavalla kuroutuneita lasitteita. Tuon kaikkein röpöisimmän käsittelin sienellä töpöttämällä ja kaksi muuta ruiskuttamalla. (Arvaan, että nämä tekniset jutut ei varmaan hirveästi kiinnosta, mutta kirjoitan kuitenkin).
Kurssilla saa onneksi tehdä ihan sitä, mitä itseä huvittaa ja kiinnostaa. Ja kovin erilaisia ollaankin kaikki.
Yksi tekee patsaita, toinen eläinhahmoja, kolmas dreijaa ja kuvioi itämaisen oloisia ruukkuja jne. Ja meikäläinen sitten värkkää näitä mahdollisimman vaaleita ja simppeleitä käyttöesineitä. Ainoana vissiin valkoisesta savesta (joka ei oikeasti ole valkoista-valkoista), kun kaikilla muilla taitaa olla käytössään joko punainen (vai ruskeako se on) tai musta savi ja värikkäämmät lasitteet.
Vaikka muuten olen varsinainen millimetripentti, jonka kaikki tekemiset pitää olla viimeisen päälle suorassa kulmassa tai muuten jämptin täydellisiä, savi on jotenkin siitä(kin) kiva materiaali, että sille on valmis antamaan anteeksi, vaikkei läheskään aina käyttäydy niinkuin itse on ajatellut. Ja se on varmaan se, joka omalta osaltaan tekee tästä keramiikkapuuhastelusta niin kivaa ja palkitsevaa.
Mutta tässä linkki sinne jäädykereseptiin (klik). Laiskuuttani en lähtenyt kirjoittamaan uudestaan.
Jugurttina käytin itse suosikkiani Valion Eila täyteläistä kreikkalaista jugurttia (sellaisessa sinisessä margariinipaketin näköisessä rasiassa) ja valkoisen sokerin tilalta tummaa ruokosokeria, koska valkoista meillä ei ollut. Sen enempää kuin mitään muottejakaan, mutta leikkelin ihan tavallisista pahvimukeista sopivan korkuisia ja pakastelin niissä. Mukava ottaa pakkasesta annos kerrallaan ja kylkeen vaikka piparkakku kyytipojaksi.
Jaa niin. Ohjeen itselleni liian makean kolakastikkeen korvasin puolukka-karpalokastikkeella, josta tuli lisää kaunista väriä.
Semmoista tällä kertaa.
Hyvää tulevaa Itsenäisyyspäivää ja kuulumisiin (sitä j:llä alkavaa sanaa en tässä mainitse, koska en itse sitä osaa näin aikaisin odottaa).
Semmoista tällä kertaa.
Hyvää tulevaa Itsenäisyyspäivää ja kuulumisiin (sitä j:llä alkavaa sanaa en tässä mainitse, koska en itse sitä osaa näin aikaisin odottaa).