KAHDEKSAN KUVAA KULUVALTA KUULTA

Sain Tuijalta tässä taannoin haasteen julkaista viisi kuvaa kuluvasta kuukaudesta, ja ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ennenkuin talvikuvat alkavat näyttää liian talvisilta.

Itse voisin näitä sinivalkoisia maisemia tuijotella päivät pitkät, ja välillä huomaan jopa haikailevani muuttoa pohjoiseen puhtaiden hankien ja luonnon keskelle.  Voi tietysti olla jonkun sortin romantisointiakin, mutta jotenkin täältä ikuisesta vesisateesta käsin katsoen (no okei, oli tässä muutama pakkaspäiväkin välissä) tuntuu, että pohjoisessa vuodenajat vielä erottaa toisistaan, joka on asia, jota kaipaan. 

Mutta koska ukkeli ei tiedä meidän muuttoaikeista mitään, tässä näin ensialkuun muutama kuva viimeviikkoiselta talviloman pätkältä Vuokatista. Määrää jouduin ihan vähän kasvattamaan, kun en osannut päättää, mitä jätän pois.

Olen korkeanpaikan kammoisena liian vellihousu laskettelemaan, eikä ukkelikaan enää vuosiin ole haikaillut rinteeseen, joten tyydyttiin kapuamaan vaaran laelle ihan vaan tietä pitkin. Siellä sitä sitten seistä pällisteltiin maisemia ihaillen ja väisteltiin samalla ohi pyyhkeileviä isoja ja pieniä laskijoita.

Tykkylumiset puut olivat ihan tositosi kauniita, mutta samalla kyllä kunnioitusta herättäviä. Kaikkein korkeimpien juurelle ei tehnyt edes mieli mennä, koska ajatus lumilastin alle jäämisestä ei houkuttanut. Metsään oli myös kiinnitetty kylttejä, joissa luki "hengenvaarallinen", mutta tarkoitti ehkä varsin alhaalla roikkuvia sähkölinjoja kumminkin.

Lomapäivät kuluivat kokolailla samalla kaavalla, joka ei ole mitenkään ennalta suunniteltua, vaan ihan vaan meille luontaisinta ja mieluisinta. Meistä kumpikin kun pääsee arjesta irti paremmin liikkumalla kuin löhöilemällä. Joskin jälkimmäistäkin toki harrastettiin, koska määräänsä enempää ei kroppa liiku vaikka kuinka käskyttää.

Aamut aloitettiin useimmiten saunomalla ja uimalla. Ei avannossa kuitenkaan, vaan muutaman askeleen päässä olevan kylpylän kuntouintialtaalla, joka on saunoineen aamulla auki seitsemästä alkaen pari tuntia. Ukkeli meni yleensä heti seiskan jälkeen ja minä sitten vähän myöhemmin. Ja aika usein sain olla saunassa ihan yksin. Miesten puolelle sattui jostain syystä enemmän aamuvirkkuja. Myös altaalla oli mukavasti tilaa uida. Saa vähän liikettä aamukankeaan kroppaan, ja maistuu aamupalakin sen jälkeen niin paljon paremmalta.

Joku taika noissa loma-aamuissa pakosti on, koska sitä herää ihan virkeänä viimeistään samaan aikaan, ellei peräti aikaisemmin kuin työaamuina kellonsoittoon. Ja unikin on jotenkin niin paljon terveempää, mikä tosin lienee justiin sen paljon päivittäisen liikunnan ja ulkoilman ansiota. Niin paljon enemmän ehtii samassa ajassa, joka töissä menee pelkkään istumiseen (tarkoitus ei tokikaan ole valittaa työpäivistä, koska ilman niitä ei olisi lomiakaan, mutta tulee nyt pakosti vertailtua).

Puoliin päiviin asti oli sen verran paljon pakkasta, että käytiin vaan tekemässä kävelylenkkiä ja sen jälkeen kimpoiltiin pallon perässä tenniskentällä. Kuuluu hiihdon ohella niihin lajeihin, joissa tulee ihan törkeä(n ihana) hiki. Ja myös ihan paras olo. Salilla en samaa saa aikaiseksi millään. Ja itseasiassa on vähän ärsyttänytkin, että sen jälkeen kun taas aloitin säännölliset salikäynnit, paino on noussut, eikä se todellakaan ole sitä, että lihakset olisivat näin nopeasti kasvaneet, vaan kyllä kyseessä on ennemminkin ihan perinteiset ällöt jenkkakahvat. Seurausta ihan vaan siitä, että samalla kun olen lisännyt treeniä, olen lisännyt myös syömistä (liikaa), mikä on turhaa, koska painin kuitenkin kärpässarjassa, enkä missään Bull Mentulan kategoriassa. Mutta niin vaan kävi, että kahvat katosivat loman aikana ihan itsestään tenniksen ja hiihdon ohessa. Tajusin sen vasta kotona, kun katsoin pitkästä aikaa peiliin. 

Ruuan jälkeen vedettiin pikku päikkärit ja iltapäivällä sitten sukset jalkaan. Ja koska olin ulkoistanut ukkelin voitelutiimistäni, käytettiin heti loman alussa molempien hiihtimet ammattihuollossa. Ja voi vitsit, mikä tunne, kun oikeasti suksi luistaa. Ei melkein uskottu, että ne ollaan oikeasti me, jotka siinä sivakoi menemään, vaan joku ihan muu. Enkä todellakaan ole mikään välineurheilija, jonka pitäisi satsata aina niihin parhaisiin mahdollisiin vermeisiin, koska ei ole taidotkaan sillä tasolla, mutta silti haluaisin, että ne välineet, jotka minulla on, ovat siinä määrin kunnossa, ettei lopahda liikunnan ilo siihen.

Illemmalla käytiin rentouttamassa kroppaa kylpylän poreissa. Ukkeli myös savusaunassa ja avannossa, mutta itseäni ei yhteissauna vieraiden miesten kanssa samoilla lauteilla (yhtään naista ei kuulemma ollut  koko aikana) houkuttele, joten jätin ne väliin. Takkamakkaraa sen sijaan en.

Haluan paistaa omat makkarini liekeissä niin, että kuoresta tulee ihan musta ja sisus jää ihan vähän kylmäksi. Kun taas ukkeli haluaa paistella omansa täydellisellä hiilloksella, jota odotellessa itse olisin ehtinyt nälkääni syödä jo kokonaisen lenkin kylmiltään.

Sinappia ja viiniä kyytipojaksi ja avot oli kiva istuskella jalat suorina sohvalla ja katsella Kaappausta keittiössä ja mitä milloinkin sattui siihen aikaan telkkarista tulemaan. Myöhään ei jaksettu, tai edes yritetty valvoa kertaakaan vaan kaaduttiin terveen väsyneinä sänkyihin, jotka oli ihan vasta uusittu, mutta niin jämäkät, että kotiinpaluun jälkeen oma sänky on tuntunut ihan taivaalliselta. Omat tyynyt meillä kulkee aina matkassa mukana, jos vaan autolla ollaan liikenteessä.

Huomasin tälläkin kertaa, että parina ekana päivänä en oikein osannut asettua lomamoodiin, vaan koko ajan huomasin vilkuilevani kelloa ja ajattelevani, että nyt on jo näin ja näin paljon lomasta mennyt ja kohta se loppuu ja pitäisi ehtiä vielä vaikka mitä. Mutta kyllä se siitä aina rauhaksi muuttuu ja se jos mikä, on kiva tunne. Vielä kun pääsisin eroon siitä, että kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta alan aina viimeisenä lomapäivänä stressaamaan ensimmäistä työaamua. Haluaisin niin pitää kiinni mielenrauhasta viimeiseen asti, mutta vielä on opittavaa siinä. Joskin tietäisin kyllä helpommankin keinon. Pidemmät lomat :)