VUODEN ENSIMMÄISEN VIIKON MIETTEITÄ

Jo muutamana vuonna vuodenvaihteen kohokohtiini on kuulunut uuden muistikirjan hankinta. Sellaisen, jossa on kauniit kannet ja paaaaaljon tyhjiä sivuja kaikille niille viisaille ajatuksille ja suunnitelmille, ja kaikelle sille, mitä milloinkin olen ajatellut niihin erityisen huolellisella käsialalla ja sillä parhaalla kynälläni kirjoittaa.

Ja ihan yhtä usein kirja on parin sivun jälkeen jäänyt tyhjäksi, kun en vaan kertakaikkiaan ole keksinyt mitään järkevää kynäiltävää.  Tuijotellut vaan niitä paria jostain kopioimaani, omasta mielestäni viisasta ajatelmaa tai mietelausetta, ja miettinyt, että noinkohan niiden avulla sittenkään muutun paremmaksi ihmiseksi. 

Kuvan perhoskalenterin ostin, kun poikkesin työreissullani eräässä hiljattain avatussa pienessä sisustuskahvilassa, ja koska olin sillä hetkellä ainut asiakas, halusin löytää ihan vaan kannatusmielessä edes jotain pientä ostettavaa. Mutta oikeastaan kalenteri onkin pienen kokonsa takia ihan kiva, ja ajattelin, että nyt en edes yritä kirjoittaa etukäteen mitään, vaan kirjaankin siihen tärkeäksi kokemiani tapahtumia tai huomioita jälkeenpäin. Toimii paremmin ja jää jonkunlainen jälki asioista, joita ehkä haluan jälkikäteen muistaa. 

Yleisimpiin uudenvuodenlupauksiin liitettävää liikuntaa en lupaa lisätä, koska sen suhteen olen taas päässyt ihan hyvään ja itselleni sopivaan rytmiin, kun huimausepisodin jälkeen pidin päätökseni ja palasin takaisin salitreenin pariin, joka on itselleni mieluisaa erityisesti siksi, ettei ole sidoksissa aikatauluihin, eikä riippuvainen kenestäkään muusta. Ja tuntuikin ihan tosi kivalta, kun muutamakin samaan aikaan paikalla ollut tuttu miespuolinen salikävijä kommentoi, että "Sua ei olekaan näkynyt vähään aikaan" tai että "Ollaankin jo kaivattu". Tuntui vähän siltä kuin olisin kotiin tullut. Mutta ettei tuo miespuolisuuden mainitseminen kuulostaisi liian itsekeskeiseltä, voin kertoa, että ovat kaikki kesäharrastuksen parista tuttuja, ja ukkelin suosimaa ikätermiä lainatakseni "aikaisempaa saapumiserää" :).  Silti tuntui mukavalta, että poissaoloni oli noteerattu.

Myöskään ravintopuoli ei kaipaa pientä hienosäätöä kummempaa. Päinvastoin, tulee rikastumaan uuden mehupuristimeni myötä. Kunhan vielä saisin ukkelinkin uskomaan, että yhteen raakamehulasilliseen saa helposti mahtumaan ainakin puolet suositeltavasta päivittäisestä puolen kilon kasvismäärästä. Eli on periaatteessa ennemminkin ihan täyttä ravintoa kuin mehua. Toistaiseksi ukkeli on vähän nikotellut, koska on meistä kahdesta se sokerin ystävä ja tottunut lipittelemään kaupan valmismehuja, joita itse en pysty parhaalla tahdollakaan juomaan, kun tarttuu sokeri kurkkuun. Muutenkin olisi pari valittua sanaa tuosta turhaakin turhemmasta sokerista sanottavana, mutta säästän sen tuonnemmaksi.


Mitä uutta sitten haluaisin opetella tai tehdä tänä vuonna?   

Rehellinen vastaus on, että en mitään. Paitsi opetella olemaan itseäni kohtaan lempeämpi ja oppia olemaan murehtimatta asioita etukäteen. Eli aika isoja ja itselleni vaikeita asioita sittenkin. Joskin olen molempia jo jonkun aikaa harjoitellut, ja ilokseni päässyt jo niinkin pitkälle, että salilla en joka ikisellä kerralla pyri ylittämään itseäni, tai edes orjallisesti suorita itselleni räätälöityä ohjelmaa, jos joskus en vaan jaksa. Keskityn iloitsemaan niistä päivistä, kun virtaa piisaa ja olo on levännyt, vahva ja jaksaa. 

Myös töissä opettelen ottamaan rauhallisemmin. Niin, että muistutan itseäni siitä, että kyseessä on kuitenkin "vaan" työ, eikä koko elämä. Ja jos joskus joku itse itselleni asettamani aikataulu vaan kertakaikkiaan pettää, enkä pystykään siihen, en enää menetä muutenkin kepuleita yöuniani sen takia, vaan päätän, että se mihin pystyn, riittää. 

Kaikinpuolin haluaisin siis oppia ottamaan lunkimmin. Ja pukeutumaan sievemmin, enkä aina menemään siitä, mistä aita on matalin ja mukavin. Siihen vaan on niin hitsin pitkä matka, koska vaatekaappiprojekti on edelleen vaiheessa.
Ja kyllähän se olisi muutenkin kiva olla välillä vähän huolitellumpi. Lakata vaikka kynnet tai jotain. Elän vaan niin miehisessä maailmassa, ja niin paljon ulkoilmassa keleistä huolimatta, ettei niin tule kiinnitettyä moisiin huomiota, vaan mentyä kelit ja käytännöllisyys edellä. Mutta koitan opetella, koska kyllä siitä itsellekin kivempi olo tulee, jos joskus näyttää ihmismäisemmältä kuin yleensä.

Tässä muun ohessa olen myös pohtinut aina ajoittain esille nousevaa kirjoittelua koskien blogien sisältöjä.

Yleinen mielipide tuntuu olevan, että blogit koetaan liian siloitelluiksi ja niihin kaivataan enemmän rosoa ja rouheutta. Mutta mitä tuolla rosolla ja rouheudella tarkkaanottaen tarkoitetaan? Entä rohkeudella? Muutakin kuin sitä, että esittelee kuvissa kotinsa pahimmat sotkut ja oman aamunaamansa, joihin lukijat sitten voivat kommentoida, että hihhii, oletpas ihanan rohkea.

Entä millaista on kriittisiksi lukijoiksi ilmoittautuvien peräänkuuluttama syvällinen sisältö? Miten se määritellään?

Blogien pitäisi arvostelijoiden mukaan myös jatkuvasti kehittyä ja mennä eteenpäin. Miksi? Millä sitä kehitystä mitataan ja kuka sitä arvioi? Muu kuin blogin kirjoittaja itse, joka on taas ihan oma asiansa, koska se, että joku päättää itse kehittyä ja tietää ne omat kehityskohteensa, on pelkästään hatunnoston arvoinen asia.

Nämä ovat ihan aitoja kysymyksiä, joihin ihan oikeasti mielelläni kuulisin vastauksia viisaammilta, koska itse en ole niitä keksinyt, vaikka olen yrittänytkin.





Ymmärrän vaatimukset ammattimaisten asiantuntijablogien kohdalla. Mutta se tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että ihan vaan omista mielenkiinnon kohteistaan vapaaehtoisena, vastikkeettomana harrastuksenaan kirjoittava harrastelijabloggarikin koetaan sisällöntuottajana, jonka pitäisi pystyä vastaamaan kriittisiksi lukijoiksi imoittautuvien alati kiristyviin vaatimuksiin.

Itselläni olisi sen sata kehityskohdetta, joista heti top-kakkosena lyhyempien tekstien kirjoittamisen opettelu, mutta siitä huolimatta aion jatkaa ihan sellaisena kuin olen, koska muuhun en pysty, enkä ole ollenkaan varma, haluankokaan.

Jaa niin. Sisustusblogit ja erityisesti alalajinsa sisustustyynyjen esittely tuntuu olevan suuren yleisön toimesta rankattu blogistanian turhimpaan kastiin. Josta tulikin mieleeni, että pitääkin ensi kerralla esitellä ostamani sisustustyynyt :). Ei piikittelynä edellämainittua kohtaan, vaan ihan siitä ilosta, että olen vihdoin ja viimein löytänyt mieluisat, ja se on paljon se.