Täällä ollaan taas elävien kirjoissa, mikä tuntuu ihan mahtavalta, mutta samalla olo on vähän sellainen pöllähtänyt. Ihan kuin olisin herännyt jostain koomasta tai vähintäänkin horroksesta, ja noussut jostain pimeistä syövereistä takaisin maan pinnalle tajuamaan, että nyt eletään jo joulukuuta.
Elämä kaikkialla ympärillä tuntuu keskittyvän pelkkään jouluun ja sen odotukseen, mutta itse en oikein osaa hypätä samaan kelkkaan. Vai pitäisikö sanoa rekeen. Ja se taas laittoi jälleen kerran pohtimaan omaa joulusuhdettani. Melkein meinasin siitä jo viikonloppuna alkaa kirjoittelemaan samalla kun kuuntelin kuinka sade piiskasi pimeydessä ikkunaan. Vaan koska hullu paljon töitä tekee, viisas (vai sittenkin laiska) pääsee vähemmällä, kaivelin esiin liki päivälleen kaksi vuotta sitten otsikolla "Jouluihminen vaiko eikö" kirjoittamani tekstin, jonka itse muistin vasta vuoden ikäiseksi.
Mikään ei näy noista ajoista muuttuneen. Paitsi että tänä vuonna pilkkopimeillä pihoilla loistavat kausivalot ja kynttilät ovat tuntuneet jotenkin entistä lämpimämmiltä ja tervetulleemmilta. Johtuu ehkä siitäkin, että enää harvemmin (omasta mielestäni onneksi) näkee mitään silmiinpistävän neonvärisiä valokaapeleita, vaan suunta tuntuu olevan ennemminkin luomuun päin kallellaan, joka on sitä, mistä itse tykkään.
Mutta tässä näitä ajatuksiani parin vuoden takaa (klik). Sieltä saattaa löytyä myös se oma kommentti, josta voi tarkistaa, onko oma joulumieli samanlainen vai erilainen kuin kaksi vuotta sitten.
Toivottelen kaikille mitä parhainta tulevaa Itsenäisyyspäivää!
Meillä keskiviikko kulunee kotisohvalla maagisia Linnan juhlia tölläten. (Hassua, miten ohjelma, jossa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, jaksaa silti omalla tavallaan vuodesta toiseen koukuttaa).